Ilkka-Pohjalainen selvitti viikon vaihteessa, miten väestö on kehittynyt Seinäjoen asuinalueilla. Mieleeni tästä jäi Pohjan myönteinen kehitys. Luvuista uskaltanee päätellä, että alueella on käynnissä sukupolvenvaihdos ja että Pohjalla on vetovoimaa. Ja tämäkin tilanteessa, jossa kävelijän ja pyöräilijän reittiä keskustaan katkaisee yli kilometrin mittainen ratapiha.
Mitä tapahtuisi, jos tämä muuri poistettaisiin? Ali- tai ylikulku asemalta Pohjaan on ollut kymmeniä vuosia suunnittelussa. Eihän missään vaiheessa kukaan sitä varsinaisesti ole ajatuksena vastustanut, mutta kukaan ei ole myöskään saanut sitä rakennettua. Nyt ensimmäinen osa tunnelista on jo valmiina. Se vain loppuu kesken ja alkaa olla pienoinen vitsinkin aihe.
Tunnelia ei pidä arvioida pelkkinä säästettyinä minuutteina. Kysehän on infrasta, joka palvelee kaikkia kaupunkilaisia vielä sadan vuoden päästäkin ja muuttaa sen, miten koko radan itäpuoli liittyy keskustaan. Pohjassa on tilaa täydennysrakentamiselle keskustan kupeessa. Keskellä rata-alueita ovat historiallisesti arvokkaat veturitallit. Kun yhteys on olemassa, nämä kohteet muuttuvat keskustan sivunuotista keskustan jatkeeksi, ja investoijilla olisi aivan toinen syy tarttua niihin. Tällä tunnelilla saataisiin rata-alueen kaikki puolet osaksi kehitystä, kuten muuallakin Suomessa tällä hetkellä toimitaan.
Tiedän, että investointilista on pitkä. Juuri siksi on tunnistettava kohteet, jotka palvelevat kymmeniä vuosia, niistä, jotka palvelevat vuosisadan. Tunneli kuuluu jälkimmäisiin.
Asemanseudun seuraava vaihe on joka tapauksessa pohdinnan paikka. Mikäli uimahalli päätetään rakentaa jonnekin muualle kuin asemalle, vanhan matkakeskuksen kohdalla lienee tarpeen pitää tuumaustauko. Silloin aseman seuraava vaihe voisikin olla tunneli, jos sillä saataisiin samalla veturitallien investoinnit liikkeelle. Näin toimimalla toteuttaisimme uutta kaupunkistrategiaa aluetta kehittämällä.
Kaupungin on otettava tunneli osaksi lähiaikojen investointiohjelmaa ja vietävä tätä määrätietoisesti eteenpäin.
Jesse Luhtala
Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (kok)
Julkaistu Eparissa 7.10.2026
