Keskustelu energianhinnasta ja tulevasta talvesta hallitsee tällä hetkellä kaikkia kahvipöytäkeskusteluja. Kotitaloudet tuskailevat mahdottomaksi paisuneiden hintojen kanssa energian hinnan noustua äkkisuoraan ylöspäin. Vaikka markkinat ovatkin hieman rauhoittuneet, on hintojen nousu edelleen täysin kohtuuttoman suurta.
Maan hallituskin on pyrkinyt rientämään apuun, mutta teot ovat toistaiseksi puutteellisia. Sähkön arvonlisäveron alennus tuo kaikille helpotusta, mutta on vain pieni lohtu hinnan jopa moninkertaistuessa. Hallituksen tulisi kaivaa työkalupakistaan esimerkiksi sähkön tukkumarkkinoiden hintakatto, joka rauhoittaisi välittömästi markkinaa. Hinta pysyisi maltillisempana kuluttajien sähkölaskuilla, toisin kuin selvityksessä oleva windfall -vero. Vero kierrättäisi voittoja valtion kautta monimutkaisine järjestelyineen kuluttajille -todennäköisesti myöhässä. Samaan aikaan se voisi vaarantaa tulevia energiainvestointeja. Hallitus sentään tuli järkiinsä, kun Meri-Porin voimala valjastetaan käyttöön, eikä sitä jätetä tehoreserviin. Tämä tuo suuren määrän ennustettavaa ja vakaata energiantuotantoa tulevalle talvelle. Onneksemme Seinäjoen kaupungin asukkaat saavat nauttia huomattavasti pienemmistä hinnankorotuksista. Kaupunki on tehnyt kaukaa viisaan päätöksen yhdessä Seinäjoen Energian kanssa. Suurten voittojen sijasta on keskitytty palvelemaan omia kaupunkilaisia ja turvaamaan kohtuuhintainen sähkö, lämpö ja vesi asukkaille. Vakaa hintataso ja turvallinen toimija on kaupunkilaisille ja yrityksille nyt kullanarvoinen, jota on kadehdittu päämedioita myöden. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on jo varoittanut tulevan talven sähkön riittävyydestä. Näitä varoituksia kantaverkkoyhtiö ei jakele heppoisin perustein. Vaikkemme Seinäjoella ota kaikkein suurinta osumaa hinnannoususta, meitä kaikkia tarvitaan mukaan talkoisiin. Sähkön riittävyys on meidän kaikkien asia ja vaikuttaa suoraan toinen toistemme laskuihin. Niin kaupungin, yritysten kuin kotitalouksien on nyt pyrittävä vähentämään sähkönkulutusta ja karsimaan kaikki turha pois. Edessä on vaikeita päätöksiä, kuten katuvalaistuksen vähentäminen. Kyseessä on yhteinen asia, joka vaatii meiltä kaikilta tekoja ja joustamista omassa arjessa.
0 Comments
Valtuustojen syyskausi alkaa olla oven takana. Samalla alkaa talousarviovalmistelu lautakunnista aina valtuustoon saakka. Kevään ja kesän aikana harppauksin kasvanut inflaatio tuo ihan uuden haasteen kunnille.
Vielä tovi sitten ensi vuotta katsottiin toiveikkain silmin. Hyvinvointialueet ottavat tehtäväkseen sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Tämän piti tuoda parempaa ennakoitavuutta kuntatalouteen, kun vauhdilla kasvaneet sotemenot ovat isommilla harteilla tästä eteenpäin. Kuitenkin tänä päivänä tulevan ennustaminen on entistä hankalampaa. Hurja kustannusten kasvu ja reilut palkkaratkaisut pistävät laskelmia uusiksi. Hyvinvointialueiden aloittaessa veroprosentit on naulittu paikalleen ensi vuodeksi. Ei huono asia ollenkaan, mutta pelimerkit ovat sitä myöden lähinnä menopuolella. Tulojakin pitää pystyä kasvattamaan, mutta se on pitkänjänteistä työtä. Omaisuuserien myyminen taasen on vain hetken lohtu. Tänä vuonna olemme jo nähneet hurjia kasvuja rakentamisen kustannuksissa. Nämä 20-35 prosentin ylitykset suunniteltuun investointimäärärahaan ovat pakottaneet tekemään roimia lisätalousarvioita ja jopa pistäneet projekteja uudelleenarviointiin. Kohteen uudelleenarviointi ja kenties uudelleensuunnittelu tuo uusia kustannuksia. Ennakointi ja maltti on nyt kaikki kaikessa talousarvion investointeja laadittaessa. Tärkeitä investointeja tuleville vuosille riittää. Alkuperäisillä investointirahoilla ei saa enää samaa kuin vuosi sitten. Realistinen budjetointi investoinneissa tarkoittaa joko listan lyhentämistä tai vähintäänkin tulisi laittaa päättäjät puntaroimaan tarvitaanko tämä kaikki tässä ja nyt – voitaisiinko jotain lykätä? Silmät kiinni eteenpäin ajetaan takuulla ahtaammalle, kun huomataan etteivät rahat riitä. Kunnatkin ovat päässeet nauttimaan pitkään olemattomista koroista. Tämä lysti alkaa kuitenkin olla takana päin ja rahalla on jälleen myös hintansa. Kun korkomenot alkavat kasvamaan on se kaikki pois palveluista. Tästäkin syystä velkaantumiseen on kiinnitettävä huomattavasti enemmän huomiota kuin viime vuosina. Viisautta ja ennen kaikkea malttia kuntien päättäjille tulevaan syyskauteen. Vastuuta on kannettava vaikeinakin aikoina. Euroopassa pelätään ja varaudutaan erittäin vaikeaan talveen Ukrainan sodan ja siitä alkaneen energiakriisin jatkuessa. Jo kesän aikana Saksassa on alettu suitsia liiallista energian käyttöä ja energiansäästön avulla pyritään varautumaan talveen. Kaasuputkien huollot ovat antaneet Venäjälle mahdollisuuden jo demonstroida mihin se pystyy ns. energia-aseellaan, mikäli länsimaat jatkavat Ukrainan tukemista. Kriisi muuttuisi astetta vakavammaksi, jos energian tulo tyrehtyy kokonaan talveksi. Siitä voi seurata sähkön säännöstelyä ja sähkökatkoja ympäri Eurooppaa.
Suomi ei onneksemme ole yhtä riippuvainen Venäläisestä tuontienergiasta, mutta kyllä tämä meitäkin koskettaa. Kaasuhanat suljettiin Suomeen jo kesän alussa. Sähkön tuonti siirtolinjaa pitkin keskeytettiin myös samoihin aikoihin toukokuussa. Energiakriisi näkyy jo korkeina hintoina ja Keski-Euroopan ongelmat tulevat takuulla pitämään energian hinnan korkealla pitkään ja saatavuuden epävarmana. Euroopassa käytävä sota on herättänyt loputkin päättäjät huoltovarmuuden suhteen. Virheeksi osoittautunutta turpeen nopeaa alasajoa on syytäkin katua hallituspuolueissa. Tarvitsemme turvetta vielä siirtymäkauden ajan. Turve ei tule romuttamaan Suomen pitkän tähtäimen ilmastotavoitteita, vaan on turvallinen valinta, kun irtaudumme fossiilisesta Venäläisestä energiasta kohti päästötöntä energiantuotantoa. Seinäjoen Energiaa parjattiin pari vuotta takaperin, kun uuden suunnitteilla olleen lämpövoimalan yhtenä mahdollisena polttoaineena olisi turve. Ihmettely oli toki osin aiheenkin, kun Seinäjoen Energian ja Seinäjoen Kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali 2030 mennessä. Korkealle asetetut ympäristötavoitteet eivät kuitenkaan voi vaarantaa kaupunkilaisten turvallisuutta kriiseissä. Lämpökattilassa tarvittaessa käytettävä turve on nousemassa epävarmoina aikoina turvaksemme kotien lämmittämiseksi. On viisasta pitää polttoainevalikoima mahdollisimman laajana, kun maailman tilanne on epävakaa. Erilaisten muiden biomassojen saatavuudesta, kun ei ole takuita, niin kotimainen turve on turvanamme ja pitää kaupungin lämpimänä tulevana talvena. Kiitos vastuullisesta ja turvallisesta valinnasta Seinäjoen Energialle ja sen päättäjille. Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti hiljattain maan hallituksen talouspolitiikkaa vakavin luvuin. Rinteen hallituksen aloittaessa ns. tulevaisuusinvestoinnit oli tarkoitus rahoittaa työllisyyden kasvulla ja julkista taloutta tukevilla työllisyystoimilla. Tosiasiassa ne on rahoitettu velkarallilla, mistä aletaan maksamaan kovaa hintaa nyt kun korot alkavat nousta. Koronaa on hoidettu, mutta mukana on paljon muutakin kuin välttämättömiä menoeriä. Hallitus löytää velanoton vähättelyn nyt edestään. Käytännössä hallituksen toimettomuus vie Suomea kohti hyvinvointipalveluiden leikkauksia tai massiivisia veronkorotuksia.
Työllisyys on kyllä kohentunut, mutta nykyisen hallituksen toimien ansiota se ei liiemmälti ole. Toimet ovat olleet poukkoilevia eikä työllisyyden kasvua ole tuettu johdonmukaisesti. Nykyinen pohjoismaalaisittain matala työllisyystilanne ei riitä kattamaan hyvinvointiyhteiskunnan menoja. Hallituksen olisi viimein kyettävä tekemään aidosti merkittäviä ja julkista taloutta tukevia päätöksiä. Hallituspuolueet ovat moneen otteeseen moittineet työllisyystoimia kritisoineita vaihtoehtojen puutteesta. Apu löytyisi niinkin läheltä kuin valtiovarainministeriön julkaisemasta muistiosta. Valtiovarainministeriö julkaisi 14.8.2020 muistion julkista taloutta vahvistavista työllisyysuudistuksista, joilla työllisyys kasvaa 60 000 ihmisellä. Kokoomuksen mielestä valtiovarainministeriön esittämien työllisyystoimien ikääntyneiden sekä palveluiden ja työttömyysetuuksien kokonaisuudet ovat toteutettavissa. Lisäksi kaikista oppositiopuolueista on kyllä annettu vaihtoehtoja toistuvasti hallitukselle työllisyyden vahvistamiseksi. Me täällä kuntatasolla painimme tismalleen samojen haasteiden kanssa, ollessamme osa julkisen talouden kokonaisuutta. Korkojen kasvu laittaa myös kuntien taloutta kireämmälle jo entisestään vaikeassa tilanteessa. Tämä kaikki osuu vielä samaan aikaan kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyy alueille. Tilanne vaatii hallituspuolueilta vastuunkantoa tässä ja nyt. Tekoja tarvitaan eikä ole aikaa jäädä odottamaan eduskuntavaaleja. Kuntavaalien kynnyksellä pienoiseksi kiistaksi noussut mahdollisuus valita vegaaniruoka sai leimansa maanantaina kaupunginhallitukselta äänin 11-2. Aloite etenee nyt uudelleen valtuuston käsittelyyn. Valtuustoon toiveen mukaisesti kustannuksia on tarkasteltu uudelleen, mutta kustannus on pysynyt samalla tasolla – alle 20 000 euroa. Tämä osoittaa sen, että aloitteen valmistelu oli laadukasta alkaa päälle, vaikka toisenlaisiakin puheenvuoroja käytettiin.
Aloite vegaaniruuan tarjoamisesta on tullut alun perin nuorisovaltuustolta. Aloitteessa on kyse mahdollisuudesta tilata erikseen vegaaniruokaa, siinä missä muitakin erityistarpeita ruokavaliossa on mahdollista noudattaa koulussa. Kyse ei ole kaikkia koskevasta pakosta, kuten jotkut ovat asian ymmärtäneet. Kaupunginhallituksen esitys myös lähtee tästä. Vegaaniruokailussa noudatetaan samoja toimintaohjeita kuin muissakin erikseen tilattavissa ruokavalioissa. Jos ruokaa ei ole syöty kahteen viikkoon ilman pätevää syytä, se lopetetaan. Vegaaniruuan tarjoamisen ehtona on, että ruokailija toimittaa todistuksen käydystä keskustelusta terveydenhoitajan/ravitsemusterapeutin kanssa ja alle 18-vuotiaat opiskelijat toimittavat huoltajan luvan. Viimevuotinen aloitteen tyrmääminen, kuten asiasta uutisoitiin, teki pahaa mainehaittaa. Aihe nousi jopa valtakunnankin mediaan ja uutisoinnin sävy oli kovin kielteinen. Samalla kun markkinoimme itseämme kaupunkina, jossa on tilaa kaikille ja kaikelle hyvälle, annoimme kovin toisenlaisen viestin erityisesti nuorillemme. Vaikka henkilökohtaisesti en tee samanlaisia arvovalintoja ruokapöydässäni, on nuoria kuunneltava ja ymmärrettävä. On katsottava mitä voimme tehdä nuorten toiveiden toteuttamiseksi. Kaikkeen emme välttämättä kykene, mutta tähän me voimme helposti vastata kyllä. Tarjotaanhan maakunnassamme esimerkiksi Kuortaneella ja Alavudellakin vegaaniruokaa sitä tilaaville. Kuntien välinen kilpailu asukkaista, opiskelijoista ja tekijöistä on kiihtymään päin. Maakuntamme tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että pystymme pitämään nuoremme alueellamme ja houkuttelemaan muuttajia maakuntaan. Näillä euromääräisesti pienillä, mutta henkilölle itselleen suurilla asioilla voimme osoittaa juuri sen mitä tavoittelemmekin – Seinäjoella on tilaa kaikille. Viime vuosien tapahtumat ovat tehneet talouden ennakoinnista entistä vaikeampaa. Koronakuopan elvytyksestä olemme siirtyneet voimakkaaseen inflaatioon kysynnän kasvaessa. Tätä inflaatiota on entisestään kiihdyttänyt Venäjän sotatoimet ja sitä vastaan asetetut välttämättömät pakotteet Venäjää kohtaan.
Voimakas inflaatio syö ihmisten ostovoimaa ja asettaa yritykset haastavaan tilanteeseen, kun kohoavat kustannukset saadaan siirrettyä viiveellä hintoihin. Raaka-aineiden ja tavaran heikompi saatavuus ovat myös kasvun esteenä, kun maailman logistiikka on edelleen sekaisin. Inflaatiota voisi pitää terveenä, mikäli se johtuisi puhtaasti tuottavuuden kasvusta. Näin ei kuitenkaan ole tällä hetkellä. Viime viikkoina myös korot ovat palanneet keskuuteemme. Emme elä enää nollakorkojen maailmassa, vaan rahalla on jälleen myös hintansa. Tämä tulee haastamaan niin meitä kotitalouksia kuin yrityksiä ja julkista puolta. Radikaaleja koronnousuja ei tapahdu yhtäkkiä, mutta varautuminen on aloitettava viimeistään nyt. Seinäjoki muiden kaupunkien ohella astuu uuteen aikaan, kun euromääräisesti noin puolet tehtävistämme siirtyvät hyvinvointialueille ensi vuoden vaihteessa. Tämä tuo talouteemme parempaa ennustettavuutta, mutta tilanne on edelleen haastava. Jatkossa myös kaupungin lainanotolla on hintansa. Miinusmerkkiset korot ovat takanapäin ja korkomenot lähtevät pikkuhiljaa kasvuun. Tulopohjaa ei missään nimessä tule vahvistaa veronkorotuksilla tilanteessa, jossa ihmisten ostovoima heikkenee inflaation ja korkojen kasvaessa. Elinkeinopolitiikan saralla olemme tehneet hyvää, jopa Suomen parasta työtä. Tämä on luonut positiivista kasvua, työpaikkoja, yrittäjyyttä ja tätä myötä vahvistanut kaupungin taloutta. Tulopohjaa olisi nopeasti vahvistettava mm. turhia kiinteistöjä jalostamalla myyntiin ja myymällä omassa toiminnassa tarpeettomaksi jääneitä tiloja. Kaupunginvaltuuston maanantaisessa kaavoituskatsauksessa kunnianhimon taso oli korkealla, mutta huoli on resurssien riittävyydestä. Kaupungin tuleekin kasvattaa kaavoituksen resursseja, jotta kaavoitus tukee kaupungin tulopohjaa ja ruokkii Seinäjoen kasvua. Kun kaupunginvaltuusto käsittelee strategiaa myöhemmin tänä keväänä, on erityistä huomiota kiinnitettävä talouskasvuun. Toistamiseen se ei saa jäädä viimeiseille sivulle. Ilman parempaa vahvaa taloutta ei järjestetä laajoja ja laadukkaita palveluita kaupunkilaisille. Kahden vuoden kurimus rajoitusten kanssa näyttäisi olevan selätettynä, kun viimeisimmistäkin rajoituksista on voitu luopua. Nyt voimme toivottavasti palata viimein pysyvästi tavallisempaan arkeen, vaikkakin hyvät hygieniatavat ja maskin käyttö pitää edelleen pitää mielessä.
Tuleva kevät ja kesä on vihdoin ja viimeinen tapahtumia ja elämää täynnä. Rästiin jääneet ja uudet tapahtumat voidaan viimein järjestää ja urheilukatsomoihinkin pääsevät kaikki fanit kannustamaan. Seinäjoen Tangomarkkinat tekevät paluun uudistetun konseptin kera. Odotukset ovatkin korkealla ja tapahtumalle toivotaan valoisampia vuosia. OmaSPstadionin uudistettu tapahtuma-alusta tuo kaupunkiimme tapahtumien sarjan urheilun rinnalle, joka houkuttelee väkeä taatusti laajemminkin. Lukuisat muut tutut pienemmät ja suuremmat tapahtumat tekevät paluun Seinäjoen tapahtumakesään. Seinäjoen seudun matkailu nojaa edelleen vahvasti tapahtumiin. Tapahtumattomat vuodet ovat koetelleen ankarasti alueemme matkailu- ja ravintola-alaa. Vihdoin myös tämä toimiala on päässyt pois rajoitusten piiristä. Vain onnistuneilla tapahtumilla tämäkin toimiala voi päästä elpymään Seinäjoella. Muutaman vuoden takainen tutkimus tapahtumamatkailun merkityksestä Seinäjoelle kertoi, että kesän suurtapahtumat jättävät alueelle 20 miljoonaa euroa. Valistunut veikkaus on, että luku on tänä päivänä suurempi tapahtumien ja tapahtumamäärän kasvettua vuosien saatossa. Paikalliset yritykset tarvitsevat meitä kaikkia kipeästi. Kesän lomasuunnitelmia pohtiessa toivottavasti monet viettävät vapaa-aikaansa myös oman alueemme riennoissa. Onnistuneet ja vetovoimaiset tapahtumat tarvitsevat myös aktiivisia paikallisia kävijöitä. Pelissä on valtava määrä paikallisia yrittäjiä, kulttuurintekijöitä ja työpaikkoja. Jokainen meistä voi edesauttaa elävää tapahtumatoimintaa omalla osallistumisella. Nähdään taas kulttuurin ja urheilun parissa. Seinäjoen Kaupunginvaltuusto teki maanantaina historiallisen päätöksen, kun se antoi siunauksensa asemanseudun ensimmäisen vaiheen investoinneille. Nyt lähtevät liikkeelle vuosikymmeniä odotettu asemanseudun rakentuminen, Pohjan alikulun ensimmäinen osa, pitkään odotettu sotekeskus Aallokko ja pysäköintitilaa saadaan lisää parkkitalon muodossa.
Hajallaan olleet sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan viimein koottua nykyaikaisiin tiloihin. Luvattoman pitkään työntekijät ja asiakkaat ovat joutuneet tyytymään puutteellisiin tiloihin. Valtuustolla olikin viimeinen hetki tehdä päätös korvaavista tiloista. Jatkossa palveluista päätetään kaupungin sijaan hyvinvointialueella. On niin kaupungin kuin hyvinvointialueenkin etu, että palveluiden tilaratkaisut ovat tehtynä eikä aluevaltuusto joudu ensitöikseen ratkomaan väistötilaongelmia. Parkkitalo tulee auttamaan ruuhkautunutta aseman pysäköintialuetta. Paikat loppuvat kesken, kun junamatkaliikenne palaa takaisin normaalille tasolle. Samaan aikaan on katsottava tulevaan ja varmistettava riittävä määrä pysäköintitilaa koko alueelle, jotta rakentumaan lähteville asuinrakennuksille ja liiketiloille riittää parkkipaikkoja. Keskustelua herätti edelleen se, miksi kaikki nämä päätökset on punottu sidoksiin toisiinsa. Vastaus on yksinkertainen – valtuusto on näin päättänyt. Matkan varrella kokonaisuutta on muovattu moneen kertaan ja päättäjien tahdon mukaisesti. Kaupungin jättäytyminen pois toimitilarakentamisesta oli esimerkiksi itselleni kynnyskysymys. Tähän löydettiin toisenlainen ratkaisu ja toimitilaa rakennetaan nyt yksityisin rahoin. Valtion rahoitusta saatiin kuin saatiinkin kohtalaisesti mukaan. Suuret investoinnit myös sisältävät aina riskejä ja nämä myös valtuustossa tiedostettiin. Kriittinen keskustelu investoinneista on tervettä ja suuriin investointeihin on syytäkin suhtautua vakavasti harkiten. Tuleviin aseman seudun kehitysvaiheisiin tarvitaan huomattavasti enemmän yksityisiä investointeja ja valtion rahoitusta. Kaupunkikonsernin investointikyvyt ovat rajalliset ja investointeja tehdään vain tarpeeseen. Riskit tiedostaen voi jo tässä kohtaa todeta, että investointipäätös on tämän valtuustokauden merkittävin ja tulee säteilemään paljon hyvää ympärilleen. Nyt vain pitää saada kuokka maahan. Vaalikampanjointi ensimmäisissä aluevaaleissa on mennyt pitkälti luvaten mihin ainakin kukin haluaisi panostaa ja mistä tulee pitää erityisesti huolta.
Ikävä todellisuus on kuitenkin, että hyvinvointialueet aloittavat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoiminnan järjestämisen rahoituksellisesti vaikeasta lähtötilanteesta. Palvelut rahoitetaan kokonaisuudessaan valtiolta tulevalla rahoituksella, eikä alueella ole mahdollisuutta kasvattaa tulovirtojaan merkittävästi. Hurjimpien arvioiden mukaan takamatka maakunnassamme olisi kymmeniä miljoonia. Maltillisemmatkin arviot tarkoittavat välitöntä toiminnan tehostamista. Näissä aluevaaleissa tarvitaankin palveluiden puolustamisen ohella kykyä tehdä talousvastuullisia päätöksiä hyvinvointialueella. Päättäjillä täytyy olla kykyä uudistaa toimintaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Palveluita on pystyttävä järjestämään samaan aikaan laadukkaasti, mutta entistä kustannustehokkaammin. Resurssit tulee kohdentaa oikein ja työntekijöiden tulee voida aidosti keskittyä omaan työhönsä. Turha hallinto ja byrokratia on tehottoman lisäksi myös erittäin kuormittavaa. Vaaleissa on peloteltu ihmisiä palveluiden keskittämisellä. Tämä on täysin keinotekoinen vastakkainasettelu, jolla peitellään sitä, että tosiasiassa hallitus ja hallituspuolueet ovat mallin luodessaan jo päättäneet keskittää hallinnon. Huoli keskittämisestä on siinä tapauksessa aiheellinen, ettei tuleva aluevaltuusto kykene tekemään asioita paremmin ja kustannustehokkaasti. Holtittoman taloudenpidon seurauksena olisi painettava hätäjarrua ja turvauduttava kipeisiin päätöksiin. Valtiota on turha huutaa apuun, sillä valtion talous on jo valmiiksi pahasti alijäämäinen. Todettakoon että hyvinvointialueilla ei julkista taloutta pelasteta, mutta jatkuva valtion avun kerjääminen syventää entisestään julkisten talouden alijäämää. Näiden tosiasioiden vuoksi kyseessä on myös talousvaalit. Omien kokemuksieni mukaan myös ihmiset ovat tämän huomanneet, sillä aihe on ollut tiuhaan esillä vaalikeskusteluissa toreilla. Seinäjoen kaupunginvaltuusto piti viimeisen kokouksensa tämän viikon maanantaina. Vuoteen on mahtunut merkittäviä päätöksiä ja viestikapulaa on vaihdettu kuntavaalien jälkeen uusille päättäjille.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että päätöksentekoa on ohjannut hyvinkin voimakkaasti koronan aiheuttamat poikkeusajat. Ihan näin ei kuitenkaan asian laita ole, vaan koronatoimenpiteet tehdään hyvin pitkälti operatiivisella tasolla. Tilanne kuitenkin vaikuttaa valtuuston päätöksentekoon taloudessa, sosiaali- ja terveyspalveluissa, kouluissa ja kaupungin yhtiöiden, kuten teatterin toiminnassa. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa käytiin erityisen vilkas keskustelu Tangomarkkinoiden tulevaisuudesta, kun yhtiön rahoituksen turvaaminen ja kehittämissuunnitelmat olivat käsittelyssä. Tangomarkkinoita emme kokeneet perinteisenä suurtapahtumana vielä tänä kesänä rajoitusten vuoksi, mutta vuoden aikana yhtiön suunnitelmat tuleville vuosille ovat nähneet päivän valon. Kieltämättä tekemisen meininki on nyt oikealla uralla. Laajalla uudistamistyöllä tapahtuma voi nähdä vielä uuden kukoistuksen. Kaupungissa on jälleen kaavoitettu ja myönnetty rakennuslupia vauhdikkaasti. Tämä on osoitus siitä, että kaupunki on elinvoimainen ja vetää väkeä Seinäjoelle. Väkiluvun kasvu on myönteistä eikä prosentin kasvutavoitteesta jäädä kauas tänäkään vuonna. Kasvun haasteet leimaavat päätöksentekoa investointipaineiden puristuksessa. Alamme kuitenkin olla lähellä kohtuullista investointitasoa eikä velkaantuminen jatku loputtomiin, mikäli tulevaisuuteen ei ilmene synkkiä pilviä. Asemanseudulla ei vielä päästy lyömään kuokkaa maahaan, mutta suunnitelmat ovat edenneet jo tarjouslaskentaan. Samaan aikaan kokonaisuus on parantunut huomattavasti kilpailullisen hankintamenettelyn ansiosta. Alkuvuodesta pääsemmekin tekemään päätöksiä siitä, lähteekö asemanseutu liikkeelle. Vuosi päättyi laajaan keskusteluun kaupungin hyvinvointisuunnitelmasta. Työssä on otettu askel juuri oikeaan suuntaan, kun käsissämme oli selkeä ohjelma terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Asiakirjassa olisi toki tullut näkyä vahvemmin järjestökentän ja urheiluseurojen merkitys sekä mielenterveyden edistäminen. Pitkästä keskustelusta saatiin hyvää evästystä jatkoon ja pääosin kokonaisuuteen voi olla hyvin tyytyväinen. Suunta on oikea ja eteenpäin mennään. Samaa voi todeta kaupungin tulevaisuudesta. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille kaupunkilaisille! |